top of page
Etsi
  • Writer's pictureAnna Koskela

Vastaavan toimittajan tervehdys / Liitos 4/19

Moni ongelma suomalaisella tanssin ja sirkuksen kentällä ratkeaisi, jos rahaa olisi enemmän ja se jakautuisi tasaisemmin. Jatkuva tuotantopaine mahdollistaa epäterveiden työkulttuurien ei vain syntymisen vaan kasvun ja kukoistuksen. Raha ja erityisesti sen puute synnyttää epäluottamusta sekä kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta. Olemme ja elämme tilanteessa ja todellisuudessa, jossa nipin napin selviäminen näyttäytyy valtavana saavutuksena.

Sisällöntekijöiden tilanne on kestämätön ja siitä on voitava puhua avoimesti, mieluiten usein ja kovaan ääneen, etenkin foorumeilla joihin asiaan voi vaikuttaa. Tämä ei tarkoita etteikö rakenteilla ja rakenteissa olisi tiukkaa, tai että sirkus- ja tanssikouluyrittäjillä ei olisi taloudellisia kamppailuja. Tiukkuus on kuitenkin suhteellista. Toisilla on liikaa työtä ja säännölliset tulot. Toisilla on liikaa työtä eikä tuloja. Toisilla on tuloja aivan muista töistä eikä ajanpuutteen vuoksi mahdollisuutta toimia ammatissa.

Olisi naiivia väittää, että olemme kaikki samassa veneessä. Vaikka olemme kaikki riittämättömän rahoituksen uhreja, emme suinkaan ole tasavertaisia. Tanssin ammattilaisfoorumeihin osallistuu väkeä osana työtään ja kustannukset katettuina, toisten maksaessa lystin omasta pussistaan. Pysyväluonteiset rakenteet suunnittelevat ohjelmistoja vuoden tai vuosien päähän, tekijöiden miettiessä saako vuokran maksettua ensi kuussa tai onko varaa fysioterapiaan. Kuulun itse kentän kermaperseisiin. En nosta työttömyysetuutta. Minulla on kaksi määräikaista, osa-aikaista ja itselleni mielekästä työtä, jotka kerryttävät eläkettä ja työssäoloehtoa. Voidaksemme olla samassa veneessä siihen veneeseen on ensin mentävä, riippumatta siitä pidämmekö toisistamme henkilöinä vai emme, pidämmekö toistemme töistä vai emme.

Suomalainen tanssi ja sirkus eivät tarvitse uusia rakenteita tai työryhmiä, ne tarvitsevat lisää fyrkkaa. Asia ei ratkea tuomalla yrittäjyystaitoja taiteilijoille tai kannustamalla heitä hankkimaan toinen, mieluiten rahakas ammatti. Kentän ammattilaiset ovat motivoituneinta ja osaavinta väkeä jonka kuvitella saattaa. Heidän ei tarvitse osata lisää. Heidän tarvitsee voida harjoittaa ammattiaan.


Teksti on julkaistu Liitos-lehden numerossa 4/19

Lehteä julkaisee Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat STST

3 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Välillä minulta kysytään, miksi lehdessä on niin paljon negatiivista, että eikö voisi olla positiivista? Näen tässä harhan poikasen. Todellisuuden toteaminen itsessään ei ole positiivista eikä negatii

Suomi on 1157km pitkä ja leveimmältä kohdaltaan 542km leveä. Helsingin Sanomien artikkelissa keväältä 2002 kerrotaan, että Suomen keskipiste sijaitsee Kärsämäellä. Aiemmin keskipiste oli sijainnut 24,

Turvemeemien tukkiessa laajakaistan voisi kuvitella, että turve on taiteen arkkivihollinen. Uskallan kuitenkin väittää, että turvegate on vain vedestä pilkistävä jäävuoren huippu. Yhtiökokouskausi oli

bottom of page