Luovan talouden tiekarttatyön tarkoitus on luoda konkretiaa luovan talouden edistämiseksi Suomessa. Pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen hallitusohjelmatavoitteeksi on kirjattu ”Luovien alojen työpaikat lisääntyvät, osuus BKT:sta nousee ja työntekijöiden työskentelyedellytykset paranevat”. Tiekarttatyön perustana on kolme joulukuussa 2019 järjestettyä työpajaa, valikoitujen osallistujien haastattelut, kaikilta kerätty osallistujapalaute sekä 25.2.2020 pidetty päätösseminaari, jossa esiteltiin työpajojen tuloksia. Tiekartta julkistetaan maaliskuun 2020 aikana.
Luovan talouden tiekarttatyön toteutuksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Yksi toimeenpanon väline on Business Finlandiin sijoitettu Creative Business Finland -ohjelma. Verkkosivuillaan Tekesin ja Finpron yhdistämisestä 2018 syntynyt julkishallinnon organisaatio Business Finland kuvailee itseään ”globaalin kasvun kiihdyttämöksi”. Tiekarttatyön koordinaattori Creative Finlandin taustalta löytyy Luovan talouden agentit ja managerit ry/AGMA. Koordinointityötä vaikuttaa verkkosivuilla olevan logon perusteella rahoittavan Euroopan sosiaalirahasto hankkeessa Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020.
Ensimmäinen vihje, ettei luovilla aloilla tarkoiteta taidealoja on tavoite, jonka mukaan ”...työpaikat lisääntyvät...työntekijöiden työskentelyedellytykset paranevat”
Ensimmäinen vihje, ettei luovilla aloilla tarkoiteta taidealoja on tavoite, jonka mukaan ”...työpaikat lisääntyvät...työntekijöiden työskentelyedellytykset paranevat”. Esittävissä taiteissa taiteellisen henkilökunnan määrä pysyvissä ja pysyväluonteisissa rakenteissa on ollut laskussa jo pitkään. Erityisesti tanssi ja sirkus työllistävät päätoimisesti ja pysyvästi lähinnä tuotannollisen ja hallinnollisen työn tekijöitä sekä opettajia.
Taidelaitosten rahoitus ei myöskään ole työpaikkoja luovalla pohjalla vapaasta kentästä puhumattakaan. Parhaimmillaan muutaman kuukauden mittainen työsuhde ei ole työpaikka. Marinin hallituksen ohjelmaan on tosin kirjattu taiteen rahoituksen asteittainen nosto 1% valtion talousarviosta, mutta sille ei ole varattu korvaavia varoja Veikkauksesta saatujen tulojen pienentyessä
Hallitusohjelman sinänsä kaunis kirjaus kaipaisi tarkennusta. Keistä puhutaan, millaiset työpaikat lisääntyvät ja mistä työstä on kyse?
Hallitusohjelman sinänsä kaunis kirjaus kaipaisi tarkennusta. Keistä puhutaan, millaiset työpaikat lisääntyvät ja mistä työstä on kyse? Tanssin ja sirkuksen kohdalla apurahalla tehtävä työryhmätyö on erittäin tavallista. Määritelmällisesti tämä työ ei ole työsuhteista, mikä puolestaan tarkoittaa ettei työlainsäädäntö koske sitä eivätkä sen piirissä esiin tulleet epäkohdat kuulu työsuojeluviranomaisille.
Luovan talouden tiekarttatyöllä tehdään lihaksi Kataisen hallituksen (2011-2014) aikana valtioneuvostossa käynnistynyttä työtä Aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmassa. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä (1) huhtikuulta 2014 rajataan taide-, taiteilija- ja audiovisuaalinen politiikka kehittämisohjelman ulkopuolelle.
Taidealat päätöksessä mainitaan ohimennen, sisällön varsinaisesti keskittyessä peli- ja ohjelmistosuunnitteluun sekä muotoiluun.
Periaatepäätöksen johdannossa lausutaan ”Aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelman tavoitteena on parantaa edellytyksiä aineettomiin investointeihin, aineettomaan pääoman hyödyntämiseen ja aineettomaan arvonluontiin liittyvään osaamiseen sekä innovaatioihin perustuvan liiketoiminnan syntymiselle ja kehittymiselle Suomessa”. Tässäkään päätöksessä ei määritellä luovia aloja. Sen sijaan siinä todetaan, että ”Luovan talouden keskiössä ovat luovat yksilöt, joiden toiminta synnyttää innovaatioita, esimerkiksi uusia tapoja toimia, palvelukonsepteja, uusia tuotteita ja palveluja sekä brändejä. Luovuus ei tällöin kuulu ainoastaan luoville aloille, sillä innovaatioita edistävää luovuutta on kaikenlaisten organisaatioiden sisällä.” Taidealat päätöksessä mainitaan ohimennen, sisällön varsinaisesti keskittyessä peli- ja ohjelmistosuunnitteluun sekä muotoiluun.
Periaatepäätöksessä sekä Tiekarttatyön puitteissa useita kertoja esille nostettu suomalainen peliala toimii luovista sisällöistään huolimatta täysin erilaisessa ympäristössä kuin suomalainen taidekenttä, eivätkä toimialat ole keskenään vertailukelpoisia. Pelialan rahoittajana toimii Business Finland, jonka kysyntäpohjainen rahoitus kohdistuu tuotekehitystyyppiseen toimintaan osakeyhtiöille. Rahoitus on osin tuotekehityslainaa ja pienemmässä mittakaavassa innovaatiotukea. Kokonaisuutena Business Finlandin rahoitus tähtää kilpailuedun saavuttamiseen vientimarkkinoilla.
Periaatepäätöksen sanamuotojen perusteella vaikuttaa siltä, että luovasta taloudesta puhuttaessa kyseessä eivät ole missään vaiheessa olleet taidesisältöjä tuottavat ammattilaiset. Samalla kuitenkin yrittäjyyteen kannustaminen on tuotu osaksi taidealojen opintoja ja aloilla jo toimivia ammattilaisia on pyritty saamaan yrittäjyystaitojen piiriin. Tällä vastataan ylätasolla havaittuun ongelmaan palveluntarjoajien puutteesta, jonka ratkaisuksi esitetään taiteilijoiden yrittäjyyttä.
On ymmärrettävää, että taidealat mainitaan vain sivulauseessa ohjelmassa, joka tähtää nimenomaan talouskasvun vahvistamiseen ja kansainvälisen kilpailuedun saavuttamiseen.
On ymmärrettävää, että taidealat mainitaan vain sivulauseessa ohjelmassa, joka tähtää nimenomaan talouskasvun vahvistamiseen ja kansainvälisen kilpailuedun saavuttamiseen. Samasta syystä on ymmärrettävää, että sisällöntekijöitä ei ole nähty tarpeelliseksi kutsua Luovan talouden tiekarttatyöhön. Taide ja sen tekijät lähtökohtaisesti taipuvat huonosti uusliberaalin markkinatalouden rakennuspalikoiksi. Tämä ei tarkoita, että taiteilijat pääsisivät markkinataloutta ja rahaa karkuun. Säätiöiden jakamat apurahat ovat rahastosijoittamisen tulos eikä taiteilija voi tietää millaiset sijoituskohteet mahdollistavat hänen työskentelynsä.
Sisällöntekijöiltä itseltään ei ole missään vaiheessa myöskään kysytty ovatko he halukkaita ryhtymään yrittäjiksi. Yrittäjyydessä itsessään ei ole mitään pahaa. Se voi parhaimmillaan olla oman toimijuuden vahvistamista ottamalla työelämä omiin käsiin. On kuitenkin ongelmallista esittää yrittäjyys yhtenä junan vessan tavoin toimivana ratkaisuna.
Erityisen ongelmalliseksi taidealojen yrittäjyyden tekee ostajan halu ostaa sellaista mikä on jo olemassa tai mikä varmasti tapahtuu.
Erityisen ongelmalliseksi taidealojen yrittäjyyden tekee ostajan halu ostaa sellaista mikä on jo olemassa tai mikä varmasti tapahtuu. Taidealojen ytimessä on mennä tuntemattomaan. Vaikka matka olisi suunniteltu kuinka hyvin ei se toteudu sellaisenaan. Tämä on taidealojen vahvuus ja myynnillinen heikkous. Uutta ei ole olemassa ennen kuin se on tehty.
Ei myöskään käy kiistäminen, etteikö Aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelma olisi tietynlaisen ideologisen kehyksen tuote. Tässä kehyksessä uskotaan markkinoiden hyvää tekevään voimaan ja niiden kykyyn toimia sekä tehokkaasti että eettisesti. Ajan kuluessa ideologisen taustan merkitys muuttuu vaikeammin nähtäväksi. Paljon on vettä virrannut Aurajoessa sitten huhtikuun 2014. Tapahtunut kehitys alkaa vaikuttaa vääjäämättömältä. Sitä se ei ole vaan kehitystä ohjaavat ihmisten tekemät valinnat. Mutta näin taiteilijoiden yrittäjyydestä tulee kyseenalaistamaton tavoite. Näin pääsee tapahtumaan, koska sisällöntekijöitä ei ole kutsuttu osaksi aiheen ympärillä käytävää keskustelua.
Taide luo hyvinvointia ja ruokkii taloutta mutta kumpikaan ei voi olla taiteen tekemisen lähtökohta. Taiteilija voi työssään tutustua erilaisiin kulttuureihin ja tästä todennäköisesti seuraa kansainvälistymistä. Taiteilija voi ottaa lähtökohdakseen työskennellä muistisairaiden kanssa ja tästä todennäköisesti seuraa hyvinvointia. Mutta palvelutuote ei voi yksinään olla tekemisen tavoite. Hyvinvointituotteissa ei sinänsä ole välttämättä mitään pahaa mikäli tekijä on tietoinen toimintaansa ohjaavista arvoista. Lopulta kyse on siitä, että tähdätäänkö tekemisellä liiketaloudelliseen voittoon. Mikäli tekeminen on typistettävissä taseeksi niin se on suurella todennäköisyydellä muuta kuin taidetta.
Taide voi olla taloudellisesti hyvinkin tuottoisaa, mutta se ei voi olla tekemisen lähtökohta. On totta, että taiteilijoista nousee hyvin myyviä yksilöitä. Taiteilija ei kuitenkaan voi itse päättää tuleeko hänestä myyvä ilmiö. Tämän määrittelee aika ja ympäristö jossa hän elää, ihmiset joita hän tuntee ja ihmiset jotka hän tavoittaa työllään.
Taide liikkuu sellaisella ihmisyyden alueella, jolle liiketaloudellisella voitontavoittelulla ohjaavana tekijänä ei ole mitään asiaa.
Taide liikkuu sellaisella ihmisyyden alueella, jolle liiketaloudellisella voitontavoittelulla ohjaavana tekijänä ei ole mitään asiaa. Tätä aluetta on vaikea kuvata sanoin eikä siitä ole olemassa yhtä, ainoaa, oikeaa määritelmää. Vaikeasti tavoitettavana se on helppo sivuuttaa. On paljon yksinkertaisempaa puhua sillä kielellä, jota ajassamme ymmärretään.
Tämä kieli koostuu mittareista, vaikuttavuudesta, yritysyhteistyöstä, tuotteistamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä. Siinä sujuvat puhuvat benchmarkkaamisesta, disruptiosta, klustereista, merkityksellisestä arvonluonnista, innovaatioista, elämystaloudesta, tarinallistamisesta, paketoinnista, tuotteistamisesta, brändiarvosta ja kulttuuria hyödyntävien liiketoimintaekosysteemien kehittämisestä. Siinä lähtöoletuksena on, että voitontavoittelu motivoi kaikkia.
Taidesisältöjä luovat ihmiset kuitenkin löytävät motivaationsa pääosin muualta kuin rahasta. Herääkin kysymys; miksei taiteilijan tekemä työ kelpaa? Se kun lähtökohtaisesti vastaa ihmisten tarinoiden kaipuuseen. Miksi brändi on tärkeä, kun lopulta on kyse siitä, että taiteen ja taiteellisen ajattelun kautta ihmiset kohtaavat toisensa ihmisinä?
25.2. pidetyssä seminaarissa tuotiin useita kertoja esille ajatus täydennyskoulutuksen tarpeesta. Tässäkin näkyy sisällöntekijöiden puuttuminen keskustelusta. Freelancerin osaaminen päivittyy jatkuvasti sillä se on selviämisen ehto. Samalla ajatus koulutuksesta jota tarjotaan oletettuun osaamisvajeeseen on omituinen. Miksi virkamies tai kehityshankkeen projektipäällikkö tietää paremmin mitä taidekentän freelancer tarvitsee kuin tämä itse? Miksi ei kartoiteta ensin osaamista, jota taidealojen osaajat tarvitsevat sekä siihen osallistumisen esteitä? Tiekarttatyölle ansioksi luettakoon, että freelancereiden taloudellinen vaikeus osallistua koulutukseen on tunnistettu.
Seminaarin ja sitä edeltäneiden työpajojen osallistujissa painottuivat julkisrahoitteisten rakenteiden työsuhteiset edustajat, jotka keskenään keskustelivat yrittäjyyden tärkeydestä ja yrittäjille tarjottavista tukipalveluista.
Koko päivän kestäneessä seminaarissa yksi ainoa ohjelmassa ollut puhuja mainitsi sisällöt, toinen mainitsi sisällöntekijät sivulauseessa. Seminaarin ja sitä edeltäneiden työpajojen osallistujissa painottuivat julkisrahoitteisten rakenteiden työsuhteiset edustajat, jotka keskenään keskustelivat yrittäjyyden tärkeydestä ja yrittäjille tarjottavista tukipalveluista.
Seminaarissa työpajoista kootuissa aineistoissa mainittiin ”julkisen rahan passivoiva vaikutus”. Näkökulma on omituinen ottaen huomioon kuinka moni yrittäjyyden puolestapuhuja tässäkin kontekstissa työskentelee julkishallinnon organisaatiossa kuten ELY-keskus, kunnan kulttuuripalvelut tai TE-hallinto. Sekä Business Finland että Creative Finland ovat julkisesti rahoitettuja, yksi kansallisesti toinen kansainvälisesti. Erityisesti lausuma kiinnittää huomiota, koska siinä julkisen rahan passivoiva vaikutus kohdistuu vain pieniin taidelaitoksiin, työryhmiin ja yksittäisiin taiteilijoihin. Se, että kulttuuri- ja taidealojen työtä on ns. opinnollistettu ja opiskelijat tuottavat opintojensa puitteissa kehitystyötä ja sisältöjä yksityiselle sektorille nähdään puolestaan järkevänä sijoituksena.
Korvauksista joita taiteilijoille maksetaan ei voisi millään päätellä, että heidän työlleen on kysyntää.
Tahallaan tai tahattomasti Luovien alojen tiekartan tekijät työntävät sisältöjä tekeviä ihmisiä epävarmasta pienituloisuudesta vielä pykälää alaspäin tekemään työtään lisäksi yrittäjäriskillä. Samalla taiteilijoiden yrittäjyyttä käsittelevässä keskustelussa toistuu ajatus siitä, että ”taidesisältöjä halutaan”, että niistä on suoranainen pula. Halutaanko? Kuka niitä haluaa? Mistä nämä ihmiset ja organisaatiot löytyvät? Korvauksista joita taiteilijoille maksetaan ei voisi millään päätellä, että heidän työlleen on kysyntää.
Mikäli kysyntää on, niin ammattimainen välittäjäporras olisi tekijöitä ja ostajia palveleva ratkaisu. Mikään välittäjäporras ei kuitenkaan ratkaise sitä, että taidesisällöistä maksettaisiin tekijöille säällistä korvausta. Yhdessä joulukuun kolmesta työpajasta nousi esille kysymys sisällöntekijöiden toimeentulosta keskeisenä ratkaistavana kysymyksenä. Tätä löydöstä ei kuitenkaan esitelty päätösseminaarissa.
Etiikka on taiteilijan työtä silloinkin, kun ympäröivä maailma huutaa kuorossa ettei sillä ole mitään arvoa.
Seminaarissa puhuttiin myös tarpeesta tunnistaa luova osaaminen sekä siitä miten ”kehittäjä- ja rahoittajatahoilla ei tunnisteta luovien alojen erityispiirteitä”. Samalla ne jotka tunnistavat ja joilla on asiantuntijuutta sanoittaa ko. erityispiirteitä puuttuvat keskustelusta. Joulukuun 2019 kolmesta työpajasta kahdessa oli läsnä kaksi sisältöjä tekevää henkilöä. Lisäksi yhdessä työpajoista oli läsnä kuvataiteilijajärjestöjen edustajia. Sipilän hallituksen aikana työ ja toimeentulo kytkettiin irti toisistaan. Luovan talouden tiekartta kytkee tekijän ja sisällön toisistaan irrallisiksi sekä etäännyttää tekijän sisällöllisestä työstä saatavasta tulosta.
Tiekarttatyötä vuosien takaa ohjaavassa periaatepäätöksessä tuodaan esille miten ”...eri toimialojen on muuttuvassa toimintaympäristössä ymmärrettävä kuluttajien eettisiä preferenssejä”. Taiteen kentällä tekijöiden työhön kuuluu olennaisesti pohtia eettisiä valintoja osana omaa praktiikkaa. Taiteen ammattilaisen luovuus ei ole olemassa markkinatalouden pelastamiseksi.
Se että taidetta ei voi kaupallistaa ilman, että se menettää ytimensä näyttäytyy tässä ajassa heikkoutena. Todellisuudessa se on kuitenkin vahvuus. Etiikka on taiteilijan työtä silloinkin, kun ympäröivä maailma huutaa kuorossa ettei sillä ole mitään arvoa.
Taiteilijat ovat ihmisyyden siemenpankki.
Teksti on kirjoitettu julkaistavaksi Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Temen verkkolehdessä Metelissä maaliskuussa 2020. Koronapandemian vuoksi teksti jäi julkaisematta.
Comments